Matka italiaan

Joo elikkä kysyin markuselta myös luvan että saan kertoa italian matkasta,koska olihan se hänelle suuri ja tunteikas matka.

Markus oli siis noin 2 vuotias kun hän oli viimeksi nähnyt oman isän.

Kun tulin markuksen elämään aloimme puhua isästään josta hänellä ei ollut muistikuvaa,mutta hänen uusi vaimonsa oli ottanut yhteyttä facebookissa nyt kun markus oli jo aikuinen ja kertoi markuksen isästä.Markus ei ollut koskaan vastannut heille mitään ,mutta kun aloimme asiasta puhumaan päätin että voin auttaa häntä vastaamaan ja kirjottelemaan isälle ja hänen vaimolleensa.Pian he pyysivätkin jo meitä käymään italiassa,ja he maksaisivat matkan.

Iltasin mietimme että minkähön laista se tulee olemaan ja miten se käynti vaikuttaa markukseen ja mietimme positiivisiä ja negatiivisiä asioita. Emme voineet tietää minkälainen ihminen meitä vastassa odotti.Tottakai markuksella oli paljon myös katkeria tunteita isäänsä joka ei pitänyt yhetyttä.

Päätimme kuitenkin lähteä matkaan,sillä olisihan se ainutlaatuinen ja varmasti antoisa matka.

Pian oltiinkin jo istumassa lentokoneessa,mulla jännitys laantu heti ku päästiin kentälle,en oo koskaan aijemmin ollu lentokoneessa.Olin tosiaan jo pariviikkoa jännittänyt sitä,mutta ku siellä kentällä näki lentokoneet läheltä ja sillai ni paniikki loppu. Markus oli matkustanut kerran lentokoneella,mutta yllättäen hänelle matkat oli aivan kauheita. Mä yritin tsempata ja pitää kiinni kädestä ja ku kone heilahteli sanoin vaan että se oli ilmakuoppa vaikkei mulla mitään hajua ollutkaan.

Meillä oli vaihto berliinissä ja lento viivästyki sitte italiaan kun koneessamme oli kuulemma moottorivika.

No se ei markusta kauheesti rentouttanu varsinkaan..:s menimmekin sitte berliinin lentokentän kauppaan ja ostettiin pienet jekku pullot ja huivastiin naamariin ;D

No vihdoin ja viimein päästiin perille illalla ja siellä vastassa meitä oli iloinen pariskunta jolla oli kyltti käessä jotaki muistaakseni siinä luki että Angelo ja Piia ,että tunnistettiin ne lentokentältä.

Markuksen naama meni kyllä niin hymyks siinä vaiheessa... ;) ja MINUNKin! Mentiin siitä sitte kaikki yhessä ulos tupakille ja niillä oli skumppa pullo mukana ja posautettiin se heti sitte siinä ulkona.

Ensimmäiset minuutit meni vaan ihmetellessä ja huomasinkin heti kuinka paljon samaa näköä markuksella ja sen iskällä on.. :)

Siitä alkoi sitten tutustuminen toisiimme ja niiden asuntoon jossa meillä olis itten valmiiksi laitettu vierashuone.

Aika pian tuli siinä sitten selväks mistä markus on perinyt hulluuden ja huumorintajun :D

Siellä me sitten vietettiin sellaset 2 viikkoa. Markus opetteli siellä italiaa,mutta mä olin niin jääräpää että en halunnut oppia. Kielimuuri oli vähän ongelma koska en osaa ees paljoa englantia..

Markus toimi siis tulkkina. Ja hänen isänsä alkoi muistamaan joitakin sanoja suomesta kun me siinä höpöteltiin tottakai markuksen kanssa suomea.Mutta hänen isänsä ei osannut englantiakaan kauheasti ni heilläkin oli pieni kielimuuri tosiaan. Mutta loppu peleissä kyllähän ne jotenki toisia ymmärsi.

Siinä mä ja maken iskä. Jotenkin niin hyviä kuvia tuli otettua että huhhu.Mulla oli niin viha rakkaus suhde sen isään etttä se oli niin hauska mutta välillä sen läpät alko ärsyttämään :D

Siinä oli se ranta missä me joka päivä chillailtiin markuksen kanssa. Ne ihmiset siellä oli tosi mukavia ja kun siellä tuns tosi paljon ihmiset toisia ja tiesivät että markus on tulossa sinne niin saatiin oikeen tosi hyvää palvelua ja jotain ilmasekski:))

Nää oli meidän perus juomat mitä juotiin aina. En nyt muista noitten nimiä mutta kyllä maistu hyvälle lämpimässä auringossa ;) markuksen mahakin pääs kuvaan näköjään...

Tää herra oli niin iloinen koko ajan ja tuns olevansa osittain kotonaansa,ihmiset oli erilaisia kun suomessa. Iloisia ja avoimia ja markus on sellanen vilpertti että sopi hyvin joukkoon.

Loma meni tosiaan kaiken kaikkiaan hyvin. Koti ikävä kyllä ehti tulla myös ku siellä 2 viikkoa oli.

Markukselle se oli tosi antoisa matka tottakai kun ei tarvi enään miettiä millanen oma isä on tai mitään. Tottakai tunteet hälläkin vaihteli loman jälkeen ja tuntu että haavat vaan revittiin auki,mutta loppuen lopuksi kyllä se hänen mielestä kannattava reissu oli,ja välillä ikäväkin sinne.

Sovittiin jo että ens keväällä mennään uudestaan..tosin matkustetaan varmaan pyörällä ku en itekkää enään uskalla mennä lentokoneeseen ku oon kattonu noita lento tapaturma ohjelmia.EN suosittele.

Niin ja markuksen isä soittaa noin kerran kahessa viikossa välillä useammin ja varmistaa että kaikki on hyvin. Huomaa että markus tulee siitä aina tosi iloseks ja naama hymyilee ku naantalin aurinko:))

Semmosta.. Ens kerralla sitten jotain muuta tänne blogiin:))

En osaa käyttää...

Ärsyttää ku en osaa käyttää tätä blogia kun ei ole normaalia konetta vaan ipad jolla teen ni tää on vaan tällästä mustaa valkosella... :(

Mulle kuuluu taas ihan hyvää,tottakai aina pieniä mutkia matkassa. Ollaan yritetty saada asuntoa jokaisesta paikasta ja yksityisellä nuo takuuvuokrat on niin kalliita ni sellaseenkaan ei oo kauheesti mahiksia ku menee koko palkka sellaseen.

Mutta tänään saatiin ees jotain pientä edistystä ja meille luvattiin jostain vakuutus jutusta että saadaan sieltä takuuvuokra rahat jota maksetaan sitten osissa takaisin.:)

Kuulostaa hyvältä vielä kun löytys sitten se asunto!

En oo yhtään tykännyt espoosta mutta nyt kun oon ollu yli kuukauden espoossa töissä niin se onkin ihan kiva paikka ja haluaisinkin kämpän läheltä työpaikkaa.Markuksen työmatka toki tulee pidemmäksi mutta sillä on onneks auto millä pääsee varmastikkin ihan hyvin.

Joo elikkä vaihdoin työpaikkaa sillä edellinen avustettava oli kauhea suoraan sanottuna ,edelliset työntekijätkin oli lähtenyt vaan menemään kun ei jaksanu häntä ja niin tein myös minä. No siinä meni jonkin aikaa ni sain uuden avustettavan joka onkin aivan sairaan mukava mies jota avustan ja päivät on kivoja. :) Ei valittamista ollenkaan. Ehkä ihan unelma duuni koskaan mitä on ollut !!Huomenna lähetään esimerkiksi hänen kanssa tampereen ideaparkkiin!!:) 

Sitten aloin viime viikolla tekemään lenkkejä,nimittäin alkaa ahistamaan mun ulkonäkö.

Kiloja ei sais tulla enään kauheasti.Oon ollu aina tosi hoikka ja vuoden aikana tullu 10kg lisää. En koskaan kuvitellute että joutuisin miettimään mitä voin laittaa päälle ja mitä en.

Tosin en varmaan vieläkään mikään älytön pullukka ole mutta se on asia mistä otan kauheasti stressiä..:(

Markuksen sain jopa yks päivä mun mukaan,mutta lenkki meni siinä että kummatki vaan raivos joten tänään otetaan uusiksi :D

Haluan niiin sen oman asunnon niin voin ostaa terveelliset ruuat ja saan rauhassa tehä asioita kun tällä hetkellä tää nelikon yhteishenki alkaa horjua.. Omassa asunnossa voin pomppia vaikka sohvalla päivän liikunnat... 

Niin ja sitten meillä tuli markuksen kanssa vuos noin kuukaus sitten :D Minä olen se osapuoli joka ei muista päivämääriä,mutta joo ihana vuosi takana johon mahtuu iloa ja surua. Parisuhteessa vaan joutuu koko ajan opettelemaan uusia asioita joka myös kasvattaa ihmisenä mun mielestä. Edelleenkin olen kiitollinen markuksesta tosi paljon,ja  mulla onkin opettelemista että NÄYTTÄISIn useammin ja sanoisin sen. 

Mutta juups hauskaa tiistaita kaikille ,ja nauttikee elämästä:)

Pohjalta ylös

Viimeset pari vuotta on tosiaan uitu aika syvällä.
Tosiaan niinku tossa edellisessä tekstissä sanoin että menee paremmin nyt kun koskaan :)
Mutta joo se Piia mitä mä olin ollu pari vuotta on nyt pois kokonaan.
Ihmiset piti mua ihan tyhmänä,itsekkäänä ja ajattelemattomana varsinki sellaset ketkä päivittäin mun elämässä ei ollut.

Sitä mä en kummiskaan sisimmässäni koskaan ollut. Mulla oli niin vaikea olla itteni kanssa,en osannu kerto kunnolla mikä mua vaivaa tai en osannut pukea niitä sanoiksi. Tuntu että pää oli liian täynnä asioita. Sitten ihmettelin että miksi mua ei ymmärretä kunnolla, mutta eihän kukaan voi osata täydellisesti ymmärtää eikä voi vaatia sitä muilta jos ei osaa kertoa minkälainen olo on.

Mua ahisti päivästä toiseen,tuntu että ois sellanen iso roskaläjä tossa keuhkojen päällä,pidin roolia yllä kävin jatkuvasti pämppäämässä. Sillä se ahistus helpotti hetkeks,mutta ikinä siitä ei seurannut mitään hyvää. Pystyin rentoutumaan hetkeks kaikesta kuormasta ja aina halusin olla pellit kiinni etten tajua maailman menosta mitään. 

 Se ahistus jatku ihan koko ajan aamusta iltaan,sosiaaliset pelot tuli ja jännitin joka pienintä asiaa.En osannut olla oma itteni.
Miehet vaihtu ja niitä oli jatkuvasti. Mä en ikinä halunnut antaa ittestäni sellasta halpaa kuvaa,joka ikinen kerta mä toivoin sitä että jos tuo olis nyt erilainen,ois joku joka rutistais lujaa ja sanois vaikka kauniiksi. Mutta niin kova suojakuori mulla oli että jokainen luuli että haluan ihan muuta. Mä esitin kavereille ja kaikille että oon "sen" perässä,koska en uskaltanu sanoa mitä mä oikeasti haluaisin.
Purin pahaa oloa muihin ihmisiin.No mä välissä kyllä pärjäsin ihan jotenkin ja sitten tilanne paheni kun ajauduin ihan väärän ihmisen vietäväks. Kun se päätty olin niin pohjalla,niin hukassa itteni kanssa.Aijemminkin olin mutta nyt jo niin syvällä. Uskoin kaikki mitä hän silloin minulle sano ja teki ja minä kostin niitä humalassa. Humalassa minäkin uskalsin alistaa ja näyttää että sähän et noin käyttäydy täältä kyllä saat takaisin.ihmisten on helppo sanoa että "no mikset lähtenyt pois",voi kuule
Nyt paljon vahvempana  en ikinä alistuis sillä lailla,mutta jos oot jo hukassa et osaa edes ajatella omaa parasta vaan uskot toisen muuttuvan. Oot niin heikko ja toisen vietävissä.Ja jotkut ihmiset tietävät vaan miten saa toisen alistumaan ja pysymään siinä.

No kesä meni niin että en oikeen muista kauheasti asioita. En pystynyt nukkumaan ollenkaan,kroppa kävi yli kierroksilla,haahuilin ihmisten seassa pakkelit naamalla ettei kukaan huomais kuinka hukassa olen. Yritin näyttää iloselta vaikka en tosiaankaan ollut.

Mutta sitten mitä tapahtuikaan,palasin kaverini luota pohjanmaalta.
Tulin kotiin muistan kattoneeni itteäni peiliin ja sanoin ääneen että nyt piia ihan oikeasti tää on jo niin  
Järkyttävää käytöstä että mun on pakko hakea apua. Olin jo vuosia aijemmin käyny jonkun aikaa terapiassa mutta en kokenut saavani kauheesti apua.
Rampattiin  äitin kanssa lääkärissä ja sainkin aivan ihanan terapeutin. Huomasin heti että tää nainen on ollut kauemmin alalla ja osas auttaa. Ensimmäisen 2 viikon jälkeen kun mulla oli ollut käyntejä niin huomasin pikku hiljaa että aloin kattomaan maailmaa ihan toisella tavalla. Tajusin ja aloin oppimaan, että mun täytyy puhua mun asioista kunnolla että mua autetaan. Aloin pikku hiljaa kuoriutua. Meni viikkoja ja aina vaan huomasin voivan paremmin ja samalla ihan puskan takaa löysin mun ihanan poikaystävän. Hän autto mua ja kuunteli ja huomasin että oikeasti sillä on suuri sydän.
Päätin että tässä suhteessa mä teen kaiken toisin myös itse,annan kaikkeni ittestäni mitä pystyn ja olen avoin. Se vaati multa tosi paljon mutta tässä sitä ollaan, nyt mä olen jo kihloissa. 
On ollut mahtavaa kun läheiset on tsempannu,ne oikeasti tärketä ihmiset ja sanonut suoraan kuinka hienoa että olen muuttunut. Aina kun sen kuulen mulla tulee tosi hyvä olo. :)
Äitille erityinen kiitos siitä että on jaksanut ja yrittänyt auttaa ja kauheasti tsempata!!Mä omistan maailman parhaan äitin ja oon siitä niin kiitollinen<3
Sitten vielä mulle tärkeä biisi.
Pave maijanen-elämän nälkä

Ja jokaiselle joka tarpoo tällä hetkellä suossa,ole rohkea ja  hae apua.sitä varten on terapeutit. 
Seuraavan kerran lisäilen tänne kuvia ja kirjotan jotain niin "ei henkevää" ;)

Elämää ei sen enempää..

Päätin aloittaa kirjottamaan blogia. Lähinnä itteäni varten,näitä on sitten varmasti kiva lukea vuosien päästä.Ja tokikin että muut voi lukea mitä mun päässä liikkuu milläkin hetkellä.
Oon yrittäny kirjottaa päiväkirjaa ihan vihkoseen,mutta ei sitä ikinä oo jaksanu kauaa. 
Tänään mä ajattelin kertoa miten mun elämä meneee vai meneekö se ollenkaan. 
Elikkäs joo vaikka elämä on potkinu välillä vähän liikaakin päähän niin tässä sitä ollaan:)
Oikeastaan tällä hetkellä mulla on kaikki perusasiat kunnossa,sain työpaikan ja hoidan nyt cp-vammaista naista. Mä asun mun poikaystävän oikeen kotona missä asuu myös sen äiti ja veli.
Meidän asuminen luonnistuu hyvin mitä nyt pikku kränää silloin tällöin jonka ymmärtää kun 4 aikuista majailee saman katon alla. Mutta mullon niin paras anoppi ja täällä on kaikenkaikkiaan hyvä ja sellanen olo että musta on aina tykätty ja meillä synkkaa huumorit kohilleen yhessä. Joka tekee myös arjesta lepposempaa. Yritetään poikaystäväni eli Angelon kanssa kylläkin ettiä koko aika yhteistä asuntoa,kaipaa sitä välillä omaa rauhaakin tai yhteistä rauhaa.:)
Mun mielestä oon kasvanu viimeisen vuoden aikana henkisesti tosi paljon ja mä arvostan pieniä asioita kauheasti enemmän mitä ennen. Nykyään mä oon aika positiivinen ja en anna pienien murheiden masentaa. Mä rakastan kaikkia mun läheisiä ja osaan nykyään näyttääkkin sen aika hyvin. Ja mä usein mitetin sitä kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärillä. Eihän tästä elämästä osaa ku enään nauttia.Äitiäkin voi pusutella välillä poskelle ja osaan puhua kaikista mun asioista aika suoraan. No mutta joo onhan mullakin huonoja päiviä niinku meillä jokaisella,mutta en vaivu enään siihen vaan nousen rivakasti ylös. Mutta joo ei tällä kertaa sen enempää, seuraavan kerran voin enemmän avata asiaa että miten mä päätin muuttaa itseäni ja näyttää hyvät puolet ihmisille itestäni :))Ennen se oli aika helvatun vaikeaa!